Pääkirjoitus: Tiedon rajalla

Pirjo Hiidenmaa

Jo vuosia näillä TIETOKIRJA.FI-päivillä on kysytty ”faktaa vai fiktiota?”. Ajatuksiimme on vakiintunut selvä raja näiden kahden välille, ikään kuin kaikki kirjat ja tekstit olisivat jompaakumpaa ja vain jompaakumpaa.

Vaikka raja kaunon ja tiedon välillä tuntuu välttämättömältä, se on tunnetusti häilyvä. Ilmiön voi käsittää toisinkin, kuten Aristoteles aikoinaan. Hänen mukaansa kaikki on oikeastaan faktaa, sillä tietoteos kertoo siitä, mikä on totta, fiktiivinen teos puolestaan siitä, mikä voisi olla totta. Ja silloinkin, kun kaunokirjallinen teos kertoo täysin sepitetyn kertomuksen, se voi auttaa meitä näkemään todellisuudestamme tosiasioita tai lainalaisuuksia, joita emme muuten näkisi.

Entä toisin päin: voiko tietoteos ylittää rajan, jolloin sitä tarkasteltaisiin kaunokirjallisena teoksena? Miksi ei voisi? Moni teos on ylittänytkin, ja lukijan lukukokemus voi olla eläytyvä, esteettinen tai fantisoiva enemmän kuin puhdasta tietoa omaksuva. Tällöin ajatellaan usein sellaisia teoslajeja kuin historiateokset, elämäkerrat tai esseistiikka, mutta kekseliäs kirjailija saa juonikkaan kertomuksen mistä tahansa aiheesta, kun vain löytää sopivan aineiston ja näkökulman.

”Tietoteoksenkin kerronta voi perustua mukaansatempaavaan juonirakenteeseen.”

Tietoteoksenkin kerronta voi perustua mukaansatempaavaan juonirakenteeseen. Myös sananvalinnat ja tyyli voivat olla lumoavia ja vedota lukijan kauneudentajuun. Kaikkien teosten esitystavoissa on syytä pyrkiä miellyttävään lukuelämykseen, mutta elävät juonet ja tyylikäs sanonta eivät saa vinouttaa kirjan tietopohjaa, sillä tietoteoksen on pysyteltävä tosiasioissa.

Tietokirjan ja tiedekirjan rajaa on tavattu niin ikään kysellä. Yleisen periaatteen mukaan tiedekirja esittää tutkimuskysymyksen, joka ratkaistaan pätevillä analyysivälineillä ja aineistoilla, ja tuloksena syntyy uutta tietoa. Tiedekirja käy läpi toisten tutkijoiden arvioinnin ennen julkaisemistaan.

Tietokirja puolestaan voi nojata aiempaan tietoon, mutta sen ansio on yhdistelyssä, havainnollisuudessa tai asiantuntijan kannanottojen ja ohjeiden antamisessa. Tietokirjoista kustantajat tekevät päätöksiä ilman tutkija-arviointia, esimerkiksi pohtien kirjan tarvetta, kiinnostavuutta, ajankohtaisuutta, potentiaalista lukijakuntaa.

Mutta luuletteko, että tiede- ja tietokirjat pysyvät omissa lokeroissaan? Eivät todellakaan. On aloja, joilla ansioituneet tutkijat voivat julkaista vuosien tutkimustyön yleiskustantamon kautta, jolloin se näyttää uutuusluettelossa yleiseltä tietokirjalta.

”Tietokirjailijalla on eettinen vastuu tiedostaan.”

Rajoja on muitakin, yksi viime aikojen puhutuimmista rajoista koskee tietoa ja ei-tietoa. Sellainen raja ei oikeastaan kuulu näille päiville, mutta sanonpa nyt siitäkin. Tieto on aina voitava perustella, eikä perusteluksi käy se, että kun kaikkea ei tiedetä, niin tämäkin voi hyvin olla totta. Tutkimustiedon valikointi oman väitteen tueksi on valheellista, jos vasta-argumentit jätetään kertomatta. Tarkoituksella kerrotut väärät väitteet eivät ole fiktiota vaan valheita.

Tietokirjailijalla on eettinen vastuu tiedostaan. Mielellään myös esteettinen vastuu tyylistään.

Kuva: Linda Lappalainen
Pirjo Hiidenmaa. Kuva: Linda Lappalainen

Pirjo Hiidenmaa on Tietokirjallisuuden professori ja TIETOKIRJA.FI-ohjelmatyöryhmän puheenjohtaja.


TIETOKIRJA.FI-tapahtuman ohjelma
Tietokirjaviikon ohjelma
Esiintyjät