Tietokirjallisuuden suurtapahtuma TIETOKIRJA.FI käynnistyy keskiviikkona 30.8.

Tietokirjallisuuden suurtapahtuma TIETOKIRJA.FI käynnistyy keskiviikkona 30.8.                     ─  Avajaisissa jaetaan Tietopöllö-palkinto ja Tietokirjallisuuden edistämispalkinto.

Tietokirjafestivaali TIETOKIRJA.FI järjestetään keskiviikosta torstaihin 30.─31.8.2017 Tieteiden talolla Helsingissä. Tapahtuman avajaiset ovat keskiviikkona 30.8. klo 13.30 Tieteiden talolla, Kirkkokatu 6, sali 104. Avajaisissa jaetaan kaksi tietokirjallisuuspalkintoa.

TIETOKIRJA.FI-tapahtumassa on yli sata esiintyjää. Kahden päivän aikana lavalle nousevat esimerkiksi Li Andersson, Elina Grundström, Jaakko Heinimäki, Pirjo Hiidenmaa, Heikki Hiilamo, Koko Hubara, Karo Hämäläinen, Juha Itkonen, Teemu Keskisarja, Tuomas Kyrö, Tiina Raevaara, Juho Saari, Erkki Tuomioja, Matias Turkkila ja Katariina Vuori.

”Tietokirjallisuuden voimaa kuvaa, että esiintyjäjoukko on vaihtunut edelliskerrasta vuodesta 2015 lähes kokonaan. Ajankohtaisiin aiheisiin tartutaan nopeasti myös tietokirjoissa, ja olemme saaneet monipuolisesti eri alojen vaikuttajia mukaan keskusteluihin”, sanoo järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen.

Tapahtuman teemana on ”Ajassa”. Esityksissä pohditaan mm. tämän päivän huono-osaisuutta, poliittista keskustelukulttuuria, informaatiosotaa sekä Yhdysvaltain nykytilannetta. Keskustelujen aiheina ovat myös mm. siivoustrendi, sananvapaus, johtaminen ja sotahistoria. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, tänä vuonna kuudetta kertaa.

Kaksipäiväinen tietokirjafestivaali on yleisölle avoin ja maksuton.

Ohjelma ja esiintyjätiedot löytyvät tapahtuman verkkosivuilla www.tietokirja.fi.

TIETOKIRJA.FI-festivaali järjestetään osana vuoden 2017 tietokirjaviikkoa. Katso myös koko viikon ohjelma sivuilta www.tietokirja.fi.

TIETOKIRJA.FI on kirja-alan yhteinen tapahtuma, jossa ovat mukana tietokirjailijat, tietokirjakustantajat ja useat muut tietokirjallisuuden julkaisemista edistävät tahot, kuten Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto.­